maanantai 26. syyskuuta 2011

Jätehuolto

Jätteiden kierrätystä pidetään kotonani ja taloyhtiössämme tärkeänä. Taloyhtiö on tässä asiassa hyvin edistynyt: roskakatoksista löytyy energiajakeen, biojätteen, sekajätteen, pahvin ja kartongin sekä keräysyspaperin kierrätysastiat. Pidän taloyhtiömme kierrätyksen monipuolisuutta edistyneenä siksi, että monen tuttuni kotona ei ole edes erillisiä roska-astioita bio- ja sekajätteelle.





Kotonani lajittelemme edellä mainittujen asioiden lisäksi myös lasin sekä kodin ongelmajätteet, eli paristot. Koska taloyhtiössämme ei ole näitä kierrätysastioita, viemme lasijätteen rautatieaseman lähellä olevaan pisteeseen tai läheisen K-kaupan (Kekstra!) vieressä olevaan lasinkeräysastiaan. Sinne viemme myös paristot.




Helsingissä voi viedä hyötyjätteet ja ongelmajätteet joko Munkinmäen jäteasemalle tai sortti-asemille. Sortti-asemat sijaitsevat Kivikossa ja Konalassa. Myös vanhentuneet, purettavat kodinkoneet voi viedä sortti-asemille. Helsingissä on kaksi kierrätyskeskuksen kauppaa: Hietalahdessä ja Kyläsaaressa. Ehjää ja käyttökelpoista tavaraa voi lahjoittaa kierrätyskeskuksen kauppoihin tai tilata maksuttoman tavaran noutopalvelun kierrätyskeskuksen kotisivuilta.

Törkeä ympäristörikos

Jätteiden kuljetusta ja keräystä pääkaupunkiseudulla harjoittaneen yhtiön (Lokapojat Oy) 20 entistä ja nykyistä työntekijää/johtajaa saivat syyskuussa 2011 syytteen törkeästä ympäristörikoksesta. Lokapojat oli säästänyt miljoonia kippaamalla vuosina 1999-2008 luontoon ja jätevesiviemäreihin mm. erilaisia jäteöljyjä, ulostejätteitä ja haitallisia ravintolarasvoja. http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kahdellekymmenelle_syytteet_lokapojat-jutussa/

Luulisi nyt jätteenkuljetusfirman tajuavan millaista tuhoa sellainen teko aiheuttaa ympäristölle.

http://www.iltalehti.fi/vantaa/200812308841667_va.shtml Tällä sivulla nostetaan esiin epäilys siitä, onko Lokapoikien rikoksella ollut yhteyttä taimenten epämuodostumiseen. Vantaanjoen sivuhaarasta on nimittäin löytynyt taimenia joilla on epämuodostumia evissä tai pyrstössä.

Olen ympäristökurssin aikana oppinut mikä merkitys saasteilla on luonnon ja ilmastonmuutoksen kannalta. Olen myös oppinut keinoja joilla ympäristöä voi suojella. Lokapojat on siis hyvä esimerkki siitä, mitä EI pidä tehdä. Lokapojat siis lokasivat maineensa ja luonnon.


Kuvassa Lokapoikien jätteenkuljetusauto.


maanantai 19. syyskuuta 2011

Ämmässuo

Kävin tänään luokkani kanssa tutustumassa Ämmässuon kaatopaikalla. Käytännössä kävimme yhdessä rakennuksessa, jossa biojätettä käsiteltiin. Loppuajan istuimmekin sitten bussissa ja oppaamme kertoi kaatopaikan historiasta. Hän kertoi mm. siitä, että kaatopaikan paikkaa oltiin jouduttu muuttamaan. Tämä johtui siitä, että vanhan kaatopaikan perusta ei ollut tarpeeksi kestävä. Nyt vanhaa kaatopaikkaa peittikin ruoho.
Opas kertoi myös, että kaatopaikalla ei viihdy eläimiä. Lähinnä kaatopaikalla on lokkeja ja variksia, jotka hankkivat sieltä itselleen ruokaa.
Ämmässuolla on tilaa ihmisten jätteille vielä pitkäksi aikaa. Ja jätettähän riittää, koska ihmiset ostavat koko ajan lisää tavaraa.
Uutisen mukaan monet ihmiset eivät lajittele roskiaan, vaan vaikuttaisi siltä, että heillä on biojätteelle ja sekajätteelle yhteinen pönttö. Ämmässuolta löytyykin paljon ruuantähteitä. Mielestäni se on huono juttu, koska sekajätteen seassa olevasta biojätteestä vapautuu metaania ilmakehään. Ja vapautuva metaani taas kiihdyttää ilmastonmuutosta. 

  

torstai 15. syyskuuta 2011

Otsoni

Maaliskuussa 2011 otsonikerros Suomen  yllä oli poikkeuksellisen ohut. Otsonikerroksen ohentuma hipoi jo ennätyksiä.


Otsonikerrosta tuhoaa pääasiassa CFC-yhdisteet yhdessä stratosfääriin (20 km maan pinnasta) jämähtäneen kylmän ilman kanssa. CFC-yhdisteet ovat täysin halogenoituja kloorifluorihiilivetyjä. Ne tulivat markkinoille 1950-luvulla. Niitä on käytetty aerosolien ponneaineena, kylmäaineena, vaahtomuovien tuotannossa, kuivapesussa, rasvanpoistossa sekä laboratorioanalyyseissä. Myös hiilidioksidi tuhoaa otsonikerrosta.


Kun otsonikerros on heikentynyt, auringon uv-säteily voimistuu. Ihmisten tulee suojautua auringolta todella hyvin, koska uv-säteily aiheuttaa mm. ihosyöpää. Otsonikerrosta tulee suojella, koska kukaan meistä ei varmaan haluaisi ihosyöpää.


Luin tätä juttua varten alla olevia sivuja:



http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1280&lan=fi

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/otsonikerros_ohentunut_kolmanneksen_suomen_ylla_2475202.html;jsessionid=9BAD1059717982AFAE16973B0325E150?name=useFontSize&path=%2F&value=bigger&redirectUrl=%2Fuutiset%2Fkotimaa%2F2011%2F03%2Fotsonikerros_ohentunut_kolmanneksen_suomen_ylla_2475202.html&refresh=null


torstai 8. syyskuuta 2011

Meren rehevöityminen

Löysin mielenkiintoisen linkin, jossa kerrotaan, miten Itämeren rehevöitymistä voidaan estää  (http://www.puhdasitameri.fi/fi/rehevoityminen).

Huolestuttuaan Itämeren tilasta vuonna 2004 John Nurmisen Säätiö päätti ottaa selvää, olisiko heistä konkreettista apua Itämeren suojelemisessa. Johtavien meriympäristön asiantuntijoiden mukaan nopein ja tehokkain tapa suojella merta olisi tehostaa meren valuma-alueilla sijaitsevien jätevedenpuhdistamojen fosforinpoistoa. Ensimmäisenä kohteena olivat Pietarin kolme suurinta vedenpuhdistamoa, joiden fosforinpoistoa tehostamalla voitaisiin Suomenlahteen tulevaa leville käyttökelpoista fosforikuormaa pienentää lähes 27%. Tämän toimenpiteen suorittaminen vähentää Suomenlahden levämääriä  ja meren rehevöitymistä huomattavasti jo muutamassa vuodessa.

Rehevöitymisen ehkäisy on mielestäni todella tärkeää esim. siksi, koska runsaslukuisten pohjaan vajonneiden levien hajotus vie happea. siitä mahdollisesti seuraava happikato on haitallista etenkin pohjaeliöille ja joillekin kalalajeille. Minulle on tärkeää, että meillä olisi jatkossakin meri, jossa voi uida ja jossa on elämää. 

maanantai 5. syyskuuta 2011

Jäteveden puhdistus

Tänään kävin luokkani kanssa Viikinmäen jätevedenpuhdistuslaitoksella.Siellä käsitellään paitsi Helsingin myös Vantaan keski- ja itäosien, Keravan, Tuusulan, Järvenpään ja Sipoon jätevedet eli noin 800 000 asukkaan ja teollisuuden jätevedet. Puhdistuksen jälkeen vedet lasketaan mereen. On se jännää mitä kaikkea ihmiset vetävät alas vessanpöntöistään:muovileluja, kännyköitä, ajokortteja, tekohampaita... Huoneissa joissa vettä puhdistettiin haisi. Kuulin, että Helsingissä työskentelee 2 viemärisukeltajaa. Palkka on kuulemma hyvä, mutta en itse valitsisi sellaista ammattia.

      

Hiilijalanjälkitesti


Tein hiilijalanjälkitestin (linkki Annan blogissa).
Hiilijalanjälkeni on 3499kg eli jättämäni hiilijalanjälki on pieni.

torstai 1. syyskuuta 2011

Säästän luontoa



Mielestäni en ole aivan hirveä rasite ympäristölle: lajittelen roskat, enkä heitä niitä maahan. Kulkuvälineenä käytän polkupyörää auton tai muun moottorin omaavan ajoneuvon sijaan. Lisäksi en ostele kauheasti vaatteita, oikeastaan ostan niitä vain kun se on välttämätöntä. Valojakaan en jätä turhaan päälle.
Pienet teot ratkaisevat J